Kässämessu-ALE tänä viikonloppuna, koko valikoima -10 %!

Rengas-amppeli


Sisustus by Meri V., 21.3.2025

Amppeli muodostuu sitomalla kolme isoa puurengasta tukevasti yhteen ja tekemällä ripustusnauhat, joissa on koristeena isot puuhelmet. 

Tarvikkeet:

Paulina punoskude

Puurengas 150mm 3kpl

Puuhelmet 40mm 3kpl

Muut tarvikkeet:

2 mm metallinen virkkuukoukku tai muu ohut koukku helmen pujotusta varten

Sakset

n. 30 cm pätkä vahvaa apulankaa rihmossolmun tekemiseen.

Huom. Paulina punoskuteesta sekä puuhelmipussista riitää kahteen amppeliin, eli jos otat kuusi rengasta saat tehtyä kaksi samanlaista.

Kiinnitä renkaat toisiinsa:

Leikkaa sitä varten 3 kpl 1,5 m narua.

Aseta renkaat kuvan mukaisesti ja sido ensin kaksi rengasta toisiinsa kiinni: kieputa narua 5 kertaa kahden renkaan ympäri, kierrä langat vielä kerran renkaiden välistä ja solmi kahdella napakalla solmulla alas. Kiinnitä samalla tavalla kolmesta eri kohdasta. Niin että renkaat asettuvat kuvan mukaisella tavalla.

Ripustusnarut:

Leikkaa 6kpl 2,5m pätkää.

Laita narut nippuun ja letitä keskeltä kahden nipuissa n. 12cm matkalta.

Taita nippu keskeltä kahtia, niin että letitetty osuus jää ripustuslenkiksi ylös.

Leikkaa n. 50 cm pätkä ja ota eri värinen n. 20 cm apulanka. Tee letityksen loppuun rihmossolmu apulangan avulla. Tästä löytyy ohjeita youtubesta.

Jaa nipusta tulevat langat kolmeen osaan, niin että joka nipussa on 4 lankaa

Jokaisen nipun keskimmäisiin lankoihin pujotetaan puuhelmi 44cm päähän kieputusnarun alareunasta. Puuhelmen saa laitettua ohuen esim. 2,5mm metallisella virkkuukoukulla helmestä läpi. Ensin laitetaan 1 naru helmestä läpi ja sitten toinen naru vastakkaisesta suunnasta. 

Solmi reunalangat puuhelmen päistä tuleviin lankoihin helmen juureen normisolmulla. Tee näin jokaiselle helmelle.

Kiinnitys renkaisiin:

Puuhelmet asettuvat puurenkaiden väleihin.

Jokaisen helmen reunasta tulee nyt kaksi narua. Laita helmen vasemmalta puolelta tulevat narut  etukautta yhdestä renkaasta ja tuo oikeanpuoleisesta ulos takakautta. laita sitten helmen oikeanpuoleiset langat läpi etukautta siitä renkaasta mistä toiset tuli ulos ja takakautta läpi vasemmanpuoleisesta renkaasta. Narut, jolla renkaat on yhdistetty jäivät pitkiksi, joten solmi niiden väliin nämä narut. Tee jokaiselle sama. Voit vielä asetella ja vetää naruja niin, että puuhelmet ovat samalla korkeudella.

Vedä kaikki langat renkaiden alapuolelle muodostuneesta reiästä läpi ja yhdistä Rihmossolmulla yhteen.

278

278
278
278
278
278
278
Rengas-amppeli

Rengas-amppeli
Rengas-amppeli
Rengas-amppeli

Du gillar kanske också

Melissa -hyllykkö

Tarvikkeet: Virkkuukoukku 5 mm Moppari kierrenerua noin 150 g  Suorakulmio vaneripohja 2 kpl Virkkaa vaneripohjan jokaiseen reikään yksi kiinteä silmukka, kulmissa kolme kiinteää silmukkaa samaan reikään. Virkkaa toinen kierros yksi kiinteä silmukka joka silmukkaan. ...

Neulottu sumupeitto

Materiaalit: Alize superlana megafil -lankaa 14 kerää 10-12 mm pyöröpuikot 100 cm tai 120 cm Parsinneula Käsintehty merkki Torkkupeitto: Koko 110x135cm Luo 101 silmukkaa.  1-2. krs: Neulo aina oikein 3-4. krs: Neulo 1 oikein *1 nurin, 1 oikein*, toista ...

RUSETTI -tyyny

Tarvikkeet: 4 kerää Alize Vellutoa (mallissa väri 107 kirsikka) 7 mm virkkuukoukku Täytevanua Parsinneula Puuvillanyöri 1 mm Aloita työ virkkaamalla 26 ketjusilmukkaa. Käännä työ ja aloita ensimmäisen kierroksen virkkaaminen toisesta ketjusilmukasta. Virkkaa 25 k...